keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Pariisiko muka romanttinen?


Kuvan tarjoaa http://www.bigfoto.com/

Ilta-Sanomat uutisoi jokin aika sitten, että Pariisi on maailman romanttisin kaupunki. Yli 40 prosenttia Kaleva Travelin kyselyyn vastanneista oli valinnut romantiikan kukkeimmaksi kaupungiksi Pariisin. Itseeni ei Pariisi aikanaan kolahtanut kovinkaan kovaa – ei ole ollut sinne takaisin oikeastaan muuta hinkua kuin se, että pääsisinpä vielä Louvreen elämäni aikana, kun se silloin ensimmäisellä Pariisin-vierailulla jäi väliin. Esimerkiksi Lontoossa käytyäni syntyi puolestaan heti rakkaussuhde kaupunkiin. Lontoota en tosin äänestäisi kaupungeista romanttisimmaksi, se kun lumoaa ennemminkin muutoin.

Varmasti Pariisissa on romanttisia puistoja ja hyvääkin ruokaa, kauniita rakennuksia ja se pitsimäinen torni (huipulla tuulee kovin, mielenkiintoinen paikka, muttei kovinkaan romanttinen). Itse pidän kuitenkin paljon romanttisempana mutkatonta italialaista pastaa, viinilasillista trattoriassa, kävelyä vaikkapa Forum Romanumilla illalla tai Firenzen katujen tallaamista käsi kädessä. Myös Riika on minusta paljon romanttisempi kuin Pariisi, sama koskee Wieniä.

Romantiikka on varmasti subjektiivinen kokemus ja eniten siihen vaikuttaa seura ja mielentila, jossa tuossa seurassa on. Mutta jos nyt pitäisi varata nimenomaan romanttinen matka, valitsisin varmaankin Firenzen. Siellä voi ainakin tilata maailman parasta jäätelöä yhteiseen kupposeen.

Mieluusti kuulisin lukijoideni mielipiteitä. Laitapa kommenttilaatikkoon, mikä on mielestäsi tai mielikuvissasi maailman romanttisin kaupunki ja miksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti