tiistai 22. syyskuuta 2009

Varoittakaamme kuvamanipulaatiosta

Ranskasta löytyy poliitikkoja, joiden mielestä valokuvien yhteydessä pitäisi mainita, jos kuvaa on käsitelty kauniimmaksi tietokoneen avulla, kertoo Taloussanomat. Kun mallien poskien kerrotaan olevan siloiset ainoastaan kuvankäsittelyn ansiosta, nuoret tytöt saavat kasvaa rauhassa traumatisoitumatta sen vuoksi, etteivät näytä huippumalleilta. Kansanedustaja Valeria Boyer on itse asiassa sitä mieltä, että myös esimerkiksi taidekuvissa pitäisi olla varoitusteksti kuvamanipulaatiosta.

Kuvittele: Avaat naistenlehden. Siinä on hajuvesimainos jo ennen varsinaisia lehtijuttuja. Kuvan reunassa lukee: ”Kuvaa on käsitelty tietokoneella mallin ihonlaadun parantamiseksi.” Menet valokuvanäyttelyyn. Koet siellä suuria taide-elämyksiä – huolimatta siitä, että jokaisen kuvan vieressä on varoitus, jossa kerrotaan, että taiteilija on käyttänyt taiteessaan apuna tietokonetta.

Taidekuvissa tuollainen varoitus olisi hyvin teennäinen. Taiteessa saa käyttää keinoja, joilla voidaan luoda luonnottomia ihoja tai muuta mitä ei ole olemassa. Entäpä esimerkiksi mainoskuvissa? Eivätkö kaikki jo tiedä, että mainokset ovat illuusiota, jossa käytetään kaikki keinot, jotta kuva näyttäisi hyvältä? Eivätkö nuoretkin tiedä sen? Asia on kuitenkin varmasti niin, että vaikka me kaikki tiedämme ja näemme, emme silti usko. Auttaisiko varoitusteksti? ”Ei tämä malli oikeasti tältä näytä, usko nyt, että sillä on virheellinen iho niin kuin sinullakin.” ”Tupakka vaarantaa terveytesi.” Niin, se varoitustekstien tehosta.

Olisiko niin, että Ranskassa ollaan huolissaan, ja sitten vain keksitään, että jotain pitää tehdä, jotta olisi parempi omatunto. Mutta välittääkö nuorten ulkonäköpaineista ihan tosissaan se, joka haluaa hoitaa niitä liimailemalla varoitustekstejä ympäriinsä? Olisiko olemassa muita tapoja välittää? Olisiko jokin muu tapa saada nuoret selviytymään tässä maailmassa, joka ei kuitenkaan ainakaan pahoilta osiltaan muutu miksikään?

Toisaalta – pakko myöntää – minusta on ihanaa, että kuvia on mahdollista manipuloida, sillä se mahdollistaa sadunomaisen illuusion, josta voi nauttia. Medialukutaitoa se tietenkin vaatii, että ymmärtää, mikä on tuota illuusiota, mikä ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti