sunnuntai 17. tammikuuta 2010

”Ken on heistä – ehkä, mahdollisesti – kaikkein kaunein?”

”Nuori hoikka nainen seisoo bikineissä. Tuomaristo, johon kuuluu myös vanhoja lihavia äijiä, istuu pöydän takana ja katsoo. Kaikki arvostelevat tämän yhden nuoren naisen ulkonäköä. Onko siinä mitään järkeä?” kirjoittaa Anne Moilanen Helsingin Sanomien Sunnuntaidebatissa missikisoista. Vastaus on helppo löytää: eihän siinä mitään järkeä ole.

Moilasen mielestä missikisat ovat jo aikaa sitten muuttuneet turhiksi. Siitä voi olla samaa mieltä. En oikein taida uskoa edes sitä, että nykyiset pikkutytöt ihailisivat missejä samalla tavalla kuin itse ihailin pienenä. Muistan, kuinka oli hirveän tärkeää nähdä Miss Suomi -televisiolähetys. Nykylapsilla on varmaan mielekkäämpää tekemistä.

Anne Moilasen teksti sai minut kuitenkin ärsyyntymään. Vaikka perusmielipiteeni missikisoista on sama, Moilanen esitti monta oudoksuttavaa näkökantaa. Missikandidaateista hän kirjoittaa seuraavasti: ”He ovat keskeyttäneet opintonsa, työnsä tai mitä ikinä elämässään tekevätkin, jotta voisivat laihduttaa, treenata lihaksiaan, harjoitella hymyilemistä ja kävelemistä.” Keskeyttäneet? Tuskinpa vain ainakaan kokonaan. Jos menestystä kisoissa tulee, seuraava vuosi tuskin pitää sisällään esimerkiksi opintoja, mutta voihan niiden pariin palata myöhemminkin. Tähän Moilanen ei tosin usko, koska hänestä useimmat missit eivät opiskele kunnolliseen ammattiin. Itse uskon, että ne opiskelevat, jotka eivät leipäänsä muutoin saa hankittua, ja jos töitä riittää, koulunpenkillä istuminen ei välttämättä houkuttele. Varsinkin kun nekin, joilla on koulutus ns. kunnolliseen ammattiin, saattavat joutua virumaan kortistossa.

Moilanen onnistuu mielipidetekstissään mollaamaan paitsi missikisoja myös niihin osallistuvia nuoria naisia. Hän kirjoittaa: ”Joukossa tuntuu joka vuosi olevan joku koulukiusaaja, myymälävaras, nisti tai tuleva alastonmalli. Ja miksi ei olisi? Missitarjokkaat tulevat pääosin lähiöistä, maalta tai maahanmuuttajien parista. Ei siellä mitään parhaiden perheiden eliittikoulut käyneitä tyttäriä näy.” Siis anteeksi mitä? Jos olet lähiöstä, maalta tai maahanmuuttaja, olet alempaa kastia? Olet vähemmän hyvä? Olet pohjasakkaa? Voi kun saisikin elää elämänsä ongelmattomien Helsingissä asuvien eliittikoulut käyneiden ihmisten seurassa, niin kyllä olisi ihanaa!

Moilanen ehdottaa myös, että missit naivat jääkiekkoilijoita rahan vuoksi, koska misseys ei tuokaan vuosien mittaan riittävästi rahaa. Ikävä kyllä niin kyyniseksi en ole vielä muuttunut, että uskoisin tuon. Tai sitten ihmiset eivät ihan oikeasti lainkaan välitä tunteista enää.

Moilasta ärsyttää myös se, että missikandidaatteja nimitetään tytöiksi. Myönnetään, että jos joku alkaa tytötellä minua, voin hermostua. Mutta minä olenkin syntynyt 1970-luvun alkupuolella. Itse en olisi kutsunut itseäni naiseksi parikymppisenä, enkä siksi ymmärrä, miksi noin 20-vuotiaan nuoren naisen kutsuminen tytöksi olisi erityisen loukkaavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti