Madonna vs. Lady Gaga

Madonnan ja Lady Gagan esiinnyttyä Suomessa parin viikon välein media ei oikein osannut olla vertaamatta näitä kahta naisartistia toisiinsa. Itse olin molempien keikoilla, joten pakkohan minunkin on pieni vertailu kirjoittaa.

Madonnaa olevan fanittanut hänen uransa alkuajoilta, noin 1980-luvun puolivälistä. Kasetille äänitettyjen Like a Virgin -levyn biisien kuuleminen räjäytti tajunnan. Madonnan levyn nimibiisiin tekemä musiikkivideo on ja tulee olemaan omassa sarjassaan lyömätön. Tietenkin olisin halunnut nähdä Madonnan esiintymässä morsiuspuvussa 30 vuotta sitten. Ja tietenkin olisin halunnut nähdä edes yhden Blond Ambition -kiertueen konsertin vuonna 1990. Mutta pakko oli tyytyä Barcelonasta suorana lähetettyyn konserttiin, jonka tallensin sekä videolle että c-kasetille.

2000-luvulle piti elää ennen kuin Madonna tuli Suomeen kiertueineen. Ovatko rahani menneet hukkaan, kun olen naisen kahdesta Suomen-keikasta maksanut? Ihan niin ei taida voida sanoa. Ensimmäisellä kerralla oli tietysti hienoa nähdä livenä artisti, jonka musiikkia on niin kauan kuunnellut. Tämänvuotinen kiertue MDNA Tour kuului etukäteen saaneen vain melkoisesti arvostelua. Itse ajattelin, että kyllähän Madonna kuitenkin hyvän show'n pystyyn pistää.

Kuinkas sitten kävikään? Madonna ehti hermostuttaa katsojansa aloittamalla yli tunnin myöhässä. Ainakin sellaisen selityksen kuulin, että produktio odotteli auringonlaskua. Siihen on kyllä todettava, etteivät auringonnousu- ja laskuajat ole mitään yllätyksiä – keikan olisi voinut yksinkertaisesti ilmoittaa alkavan myöhemmin, jos riittävää pimeyttä valoshow'lle ei ollut saatavilla kuin vasta auringon laskettua.

Show itsessään oli epätasainen. Tavattoman epätasainen. Yllättäen kaiken median mollaama väkivaltakuvasto toimikin. Minulle yksi keikan muistiinpainuvimmista kappaleista oli Gang Bang, jossa on väkivaltaiset sanat ja jonka ylöspano keikalla oli tavattoman väkivaltainen: Madonna istui pienessä lavastehuoneessa ja ampui miehiä, jotka kävivät tai yrittivät käydä hänen kimppuunsa. Samalla videoseinä roiskui ympäriinsä verta. En ihaile väkivaltaa, mutta väkivallan esittäminen ei aina kehota ihailemaan sitä. Toki Madonnan performanssin voi tulkita monella tavalla, mutta minusta se oli tehokas, mieleenpainuva ja järkyttävä. Tunteiden herättäminen on aina plussaa. Monestihan me katsomme väkivaltaistakin kuvastoa kyllästyneinä, eikä se vaikuta meihin mitenkään, vaikka pitäisi.

Muut konsertin kohokohdat osuivatkin sitten Madonnan vanhemman tuotannon kohdalle. Express Yourself esitettiin sarjakuvamaisen taustan kanssa, ja esitys oli mainio – tosin Lady Gagan Born This Way -biisin siteeraaminen tämän vanhan hittikappaleen keskellä pottuiluna Gagalle oli ehkä tarpeetonta. Like a Virginin epätavallinen balladiversio oli aika huippu. Like a Prayer konsertin loppupuolella oli aivan mahtava - no, se onkin yksi kaikkien aikojen suosikkibiiseistäni.

Ikävää oli tietenkin se, että stadionilla suurin osa yleisöstä on niin kaukana, että artisti näyttää hippiäisenkokoiselta. Siksi ei ole mitenkään yllättävää, jos konsertti ei koko aikaa vie mukanaan. Tai kyllähän se veisi, jos se olisi vastaansanomaton. Mutta ikävä kyllä huomattava osa MDNA -show'sta oli mitäänsanomatonta niin musiikillisesti kuin esityksellisestikin. Huippukohdat olivat huippuja, mutta pelkästään mekaanisesti hyvin toteutettu show ei riittänyt pitämään mielenkiintoani yllä vähemmän kiinnostavien kappaleiden kohdalla ainakaan kun istuin niin kaukana itse artistista kuin istuin. 

Entäpä Lady Gaga? On selvää, että hänet on nähtävä uudestaan. Vertailu Madonnaan on sikäli oikeutettua, että jokainen popmusiikkia tekevä nainen on jollain lailla Madonnan perillinen – toiset enemmän, toiset vähemmän. Ilman Madonnaa – sitä vanhojen aikojen Madonnaa, joka oikeasti shokeerasi ja näytti toisille tietä – lady Gaga olisi varmasti erilainen artisti ja hänen musiikkinsakin olisi erilaista. Toisaalta näiden kahden naisen vertailu tuntuu järjettömältä. Madonna hakee jotain krusifiksiensa keskellä niin vakavana, että paljon humoristisempi ja ihmisläheisempi Lady Gaga on kuin toiselta planeetalta – jopa hän itse haluaa ottaa alienin roolin ja viedä konsertissaan olijat omaan lumoavaan satumaailmaansa, jossa yksityiskohdat hymyilyttävät ja ihmisille tulee hyvä mieli.

Lady Gagan Born This Way Ball oli lumoava show alusta loppuun. Lavarakennelmaa peittävän kankaan pudottua sai haukkoa henkeään, sillä lavalla oli linna, jonka uumenista Lady Gaga ratsasti näyttämölle melkein oikealla hevosella. Ensimmäisten biisien aikana päätähti vaihtoi asua jokaisen kappaleen jälkeen. Hikistä hommaa, taatusti, mutta niinpä vaihtuivat myös katsojan tunnelmat ja silmäkarkkia riitti. 

Kaikkea erityisen vaikutuksen tehnyttä muistan tässä tuskin luetella. Konsertin avauksen lisäksi mieleen jäivät ainakin seuraavat asiat:

• Born This Way -biisin aikana lavalla ollut pumpattava naisen alapää, josta Lady Gaga lopulta kaivautui lavan etuosaan. Niin hilpeää lavastetta en muista nähneeni kovinkaan usein, jos koskaan.
• Aavemaisesti lavalla liukuvat valkoisiin pukeutuneet hahmot, joista yksi oli Gaga
• Lady Gaga lihamekossa ja lihasohvalla sekä lihamyllyt, joihin tähti itsekin joutui. Hymyilyttää vieläkin, kun ajattelen niitä.
• Viimeisessä biisissä lavalle pyydetyt katsojat, joista toinen oli ehkä liian nuori edes jännittääkseen ja toinen itki liikutuksesta.

Ihan totta, hyvällä show'lla on tekijänsä. Suosittelen siis Lady Gagaa niillekin, jotka eivät ole kovin kiinnostuneita hänen musiikistaan. Kyynistyneitä vanhoja paskoja voi häiritä Gagan vaahtoaminen siitä, kuinka me kaikki pystymme mihin vain, jos tahdomme ja uskomme itseemme. Mutta sehän ei ole artistin vika. On hyvä, että joku luo itseluottamusta nuoriin. Se on meidän kyynistyneiden vanhojen paskojen vika, jos me emme enää jaksa uskoa elämän mahdollisuuksiin.