lauantai 11. heinäkuuta 2015

Nostalginen kummitustarina Stephen Kingin tapaan

Edellinen lukemani Stephen Kingin teos Tohtori Uni ei ollut ehkä aivan pettymyskään muttei varsinaisesti säväyttänytkään, sillä Hohdon jatko-osaksi kirjoitettu teos ei todellakaan pystynyt saavuttamaan alkuosansa tasoa. Kauhistuttavuuden vyöryttäminen tehokkaasti ei ole rutinoituneellekaan kirjoittajalle helppoa, sillä lukijakin on rutinoitunut eikä säikähdä vähästä. Nyt suomennetun - vaikkakin englanniksi jo muutama kuukausi ennen Doctor Sleepia julkaistun - Tervetuloa Joylandiin -teoksen luin jostain olevan erilaista Kingiä. Ja minua se viehättikin paljon enemmän kuin Tohtori Uni.

Joyland - en ymmärrä, miksi suomennoksen nimeen on pitänyt lisätä tuo käsittämätön Tervetuloa-sana - on Pohjois-Carolinassa sijaitseva huvipuisto, jonne 21-vuotias Devin Jones menee kesätöihin vuonna 1973. Devinillä on tyttöystävä, jonka kanssa suhde ei etene Devinin tahtomalla tavalla, ja kesän tullessa Devinin on alistuttava ajatukseen, että tuo ihana Wendy todellakin jätti hänet. Huvipuistoon töihin - ja samaan majapaikkaan "ikääntyneeltä Grimmin satujen prinsessalta" näyttävän Mrs. Shoplaw'n luo - saapuu kylläkin ihana punatukka Erin, mutta myös Tom, joka rakastuu Eriniin ja johon Erin rakastuu päätä pahkaa. Mutta jos ei ala rakkauden kesä 1973, alkaa kuitenkin ystävyyden kesä, joka on täynnä työtä huvipuistossa.

Joylandin Kauhujen talosta - kummitusjunasta siis - liikkuu tarina, joka on totta. Junassa on surmattu tyttö nimeltä Linda Gray. Hänen kurkkunsa on viilletty auki ja hänet on heitetty pois kummitusjunavaunusta, eikä murhaajaa ole koskaan saatu kiinni. Kauhujen talosta liikkuu myös toinen tarina, jonka todenperäisyydestä kaikki eivät ole samaa mieltä: Linda kummittelee kummitusjunassa. Tietenkin jälkimmäinenkin tarina kiehtoo Deviniä, Eriniä ja Tomia, ja kuinka ollakaan, juuri asiaa epäilevä Tom - "epäilevä Tuomas" - näkee Lindan haamun. Sen jälkeen Tom haluaisi pysyä kaukana kummitusjunasta, mutta murha ja aave kiehtovat Deviniä ja Eriniä entistä enemmän.

Syksyn saapuessa Erin ja Tom lähtevät jatkamaan opintojaan mutta Devin jää Joylandiin. Silloin Devin tutustuu työmatkansa varrella vihreässä viktoriaanisessa talossa asuvaan Annieen ja tämän pyörätuolissa olevaan kuolemaa tekevään poikaan Mikeen, jolla - tietenkin - on yliluonnollisen näkemisen lahja. Ja vähitellen Devin joutuu hieman liian lähelle Kauhujen talossa tapahtuneen murhan arvoituksen ratkeamista.

Joyland on Kingin teokseksi lyhyt - alle 300 sivua - ja hidastempoinen. Jostain arviosta luin näkemyksen, että se voisi tapahtua koska vain, että vain muutama viittaus musiikkiin sijoittaa sen 1970-luvulle. Se on tavallaan totta, mutta tarinan tunnelma ei ole nykyaikaa, niin kiireetön se on. Ihmiset soittavat toisilleen ja jopa hätänumeroon puhelinkopeista, Devin merkitsee soittamansa puhelut majapaikkansa puhelimen vieressä olevaan muistikirjaan. Kun olet pulassa, olet pulassa. Lähellä ei ole kännykkää, jolla hälyttää apua. Onneksi on sentään paranormaaleja lapsia.

Kerronta keskittyy suurelta osalta huvipuistoon. Minusta huvipuistot ovat aina olleet kiehtova miljöö, vaikken uskallakaan mennä paljon teekuppeja rajumpiin laitteisiin. Mutta näin lyhyesti  kerrottuna karmaisevalta kuulostava kummitustarina onkin hienovireinen. Ajoittain se riipii selkäpiitä, mutta sille annetaan vain vähän tilaa, koska kertoja Devinin elämässä on paljon muutakin tärkeää: ystävyys Tomiin, Eriniin, Mikeen, Annieen ja rakkauden menettämisen tuska ja huvipuistolaisen elämä. Devin pääsee Joylandin kulissien taakse, ja sinne viedään lukijakin, joka saa seurata, kuinka laitteita huolletaan ja kuinka kuumaa on koira-asussa, jossa Devin tanssii ilahduttaakseen lapsia, jotka ovat tulleet Joylandiin pitämään hauskaa.

Joyland vie lukijan siis vanhaan hyvään aikaan, jossa oli kiireettömyyttä mutta myös suruja ja kauheuksia ja joka oli paitsi iloinen myös melankolinen - tässä tapauksessa kokonaisuudessaan melkoisen melankolinen, sillä surumielisyys on tarinan hallitseva tunnelma. Ehkä se johtuu siitä, että Devinkin - nyt yli kuusikymmentävuotias - tietää kertovansa ajasta, joka on ollut ja mennyt ja jota hän muistelee kaiholla, sillä siihen liittyy paljon sellaista, joka hänen oli pakko jättää taakse, vaikkei olisi halunnut.

Joyland on tosiaankin erilaista Kingiä. Virkistävän erilaista.

1 kommentti:

  1. Joyland on ihana kirja ja tosiaan vähän erilaista Kingiä. Mutta minusta King on viime vuosina ylipäätään pehmentänyt tyyliään, joten uskon sinun pitävän muistakin uudemmista kirjoista. :)

    VastaaPoista